Midnight Runin tarina
Midnight Run Helsinki on ollut todellinen menestystarina. Midnight Runin juuret ovat Midnattsloppet-tapahtumassa joka järjestettiin Tukholmassa ensimmäisen kerran 1982. Tapahtuman idea tuli parilta järjestävän seuran Hammarby Friidrottin jäseneltä, jotka unelmoivat juoksutapahtumasta, joka olisi kuin Rion karnevaali Tukholman Södermalmin kaupunginosassa. Ajatuksena oli yhdistää liikunta ja kulttuuri hauskalla tavalla. Kolmenkymmenen vuoden aikana Midnattsloppetista onkin tullut todellinen kansanjuhla Södermalmilla. Vuonna 2016 tapahtumaan osallistui n. 35 000 juoksijaa ja radan varrella juoksijoita kannusti arviolta toista sataa tuhatta ihmistä. Midnattsloppet Stockholm oli osallistujamäärältään Euroopan suurin 10 km:n juoksukilpailu vuonna 2014.
Midnattsloppet järjestetään myös vuodesta 2008 Göteborgissa sekä vuodesta 2010 paikallisen järjestäjän, käsipalloseura Dickenin, toimesta Helsingissä nimellä Midnight Run Helsinki. Vuonna 2013 järjestettiin Midnattsloppet ensimmäisen kerran myös Malmössä. Vuonna 2019 arviolta yhteensä n. 50 000 juoksijaa osallistui johonkin tai useampaan näistä neljästä tapahtumasta.
Midnight Runin menestys on Helsingissäkin ollut todella vakuuttava. Heti ensimmäisenä vuotena 2010 oli tapahtumaan ilmoittautunut n. 4500 juoksijaa. Vuonna 2016 oli osallistujia yli 10 000. Midnight Run Helsinki on yksi Suomen suurimmista juoksutapahtumista. Vuosina 2020 ja 2021 Midnight Runia ei voitu järjestää koronapandemian takia. Vuonna 2023 tapahtuma järjestetään 9.9.2023. Juoksijoiden ja yleisön palaute on ollut todella positiivista. Midnight Run on selvästi erottunut muista juoksutapahtumista mm. myöhäisen lähtöajan ansiosta ja myös n. 500 vapaaehtoisen kova työ tapahtuman laadun takaamiseksi on saanut kiitosta. Midnight Runin tavoite on olla Suomen hauskin ja parhaiten järjestetty juoksutapahtuma.
Tekemämme palautekyselyn pohjalta juoksijoiden arvostamia asioita tapahtumassa ovat myöhäinen lähtöaika ja pimenevä ilta, kaupunkimaisema, samba, musiikki ja oheistapahtumat, juoksijoiden ja yleisön hyvä yhteishenki sekä ainutlaatuisen loistava tunnelma.
Lähtö- ja maalialueemme Senaatintorilla antaa tapahtumalle todella juhlavan ja tunnelmallisen tilan, jossa yhteishenki juoksijoiden kesken on todella aistittavissa. Senaatintori ja Helsingin keskustassa kulkeva rata on saanut reilusti kehuja ja on monien mielestä Midnattsloppet-tapahtumista kaunein.
Näiltä sivuilta löydät tietoa tapahtumasta joka toivottavasti herättää halun osallistua. Osallistutpa juoksijana tai osana yleisöä on panoksesi tärkeä. Tehdään yhdessä Midnight Runista todellinen juoksujuhla!
Tervetuloa mukaan!