Pitkän lenkin lumo

Pitkä lenkki tarkoittaa minulle noin 20 kilometrin pituista juoksulenkkiä. Pitkä lenkki tarkoittaa minulle myös rauhoittumista, mielenhallintaa ja oman jaksamisen koettelemista. Kun lähden kotiovelta, on asennoiduttuva etenemään kilometri kerrallaan, eikä miettiä liikaa sitä, että seuraavan kerran väännän ovenkahvaa yli kahden tunnin kuluttua. Jos juoksen yksin (kuten usein teen), valmistaudun olemaan yksin ajatusteni kanssa ja annan vain jalkojeni viedä. Jos juoksen kaverin kanssa, ehdimme vaihtaa ajatuksen jos toisenkin lenkin aikana. Toisiamme päin emme välttämättä katso kuin tavatessa ja lenkin jälkeen erotessa, joten tuntuu, kuin olisi puhunut jonkun kanssa maratonpuhelun.

Kun kevättalvella 2016 harjoittelin ensimmäiselle maratonilleni, juoksin pitkän lenkin joka toinen viikko. Pisin tuolloin juoksemani lenkki oli yli 25 kilometriä. Maratonin lisäksi en ole pidempiä lenkkejä juossutkaan. Nyt juoksen pitkiä lenkkejä harvemmin, koska en juuri nyt harjoittele maratonille. Tämän kauden päätähtäin on 9.9. juostavassa Midnight Runissa, jossa haluan olla valmiina antamaan kaikkeni. Onneksi luin juuri uutisen, jonka mukaan pitkä lenkki on harjoittelun perusta. Ilman pitkillä lenkeillä luotua peruskuntoa ei hyödytä tehdä tehoharjoituksiakaan. Pitkällä lenkillä on monia hyötyjä. Se vahvistaa sydäntä, parantaa verenkiertoa, kehittää jalkojen lihaksia ja tehostaa aineenvaihduntaa. Eikä vähätellä voi henkistä puolta: kun kykenet suoritukseen, johon et ehkä ennalta uskonut kykeneväsi, lisääntyy itsevarmuutesi muussakin elämässä.

Pitkä lenkki kannattaa.

Juoksen pitkiä lenkkejä silloin kun niille löytyy aikaa – yleensä viikonloppuisin. Pyhäpäivät ja niiden aatot ovat myös hyviä ajankohtia. Silloin on ehtinyt levätä, syödä hyvin ja on enemmän aikaa. Tänä keväänä ja kesänä olen juossut muun muassa vappuaattona ja juhannusaattona pitkän lenkin. Puolimaratonin kilpailut ovat pitkän lenkkini mittaisia, joten silloin tulee juostua pitkä lenkki, joskin kovemmalla tahdilla. Toukokuussa juoksin puolimaratonin keskivauhdilla 5:30 min/km. Pitkällä lenkillä tähtään muutoin tahtiin 6:30 min/km.

Juhannusaaton pitkis: 21,5 km ajassa 2:19 tuntia keskinopeudella 6:27 min/km.

Pitkälle lenkille on lähdettävä levännein jaloin, eikä muutenkaan keho saa olla väsynyt valvomisesta, kiireisestä työviikosta tai juhlimisesta. Aktiiviseen elämään tottuneelle parin päivän tekemättömyys alkaa jo tuntua malttamattomuutena ja rauhattomuutena mielessä ja kehossa. Tämä on juuri oikea olotila ennen pitkää ja raskastakin suoritusta. Koska juoksen pitkät lenkit yleensä aamuisin, pakkaan kaiken tarvittavan jo illalla valmiiksi. Katson valmiiksi säähän sopivat vaatteet ja kengät, kaivan kaapista sopivan määrän energiageelejä ja tarkistan, että urheilukellossa on riittävästi akkua. Lisäksi mukana kulkee kaikenlaista sälää: puhelin, kuulokkeet, sykevyö, varavirta, juomista. Kun vaatteet ja muut varusteet pakkaa jo illalla, ei aamulla enää voi perääntyä suunnitelmistaan.

Hyvään juoksuvyöhön kannattaa satsata.

Juhannusaattoaamuna olin säätänyt kännykkäni herättämään kello kuusi. Kuten usein silloin, kun edessä on jotain tärkeää (mikä olisikaan juoksijalle tärkeämpää kuin viikon tärkein harjoitus), heräsin itsekseni jo hyvissä ajoin ennen kännykän pirinää kello 5:20. Nousin ylös nauttimaan kevyen aamupalan, sillä pitkät lenkit eivät ole mitään aamuaerobisia tyhjällä vatsalla, vaan kannattaa jonkin verran syödä. Tein lähtöä ilman kiirettä ja lopulta painoin urheilukelloni start-nappulaa tasan puoli seitsemältä. Taivas oli sininen ja pilvetön ja lämpötila reilusti alle kymmenen astetta. Juhannusaattoaamu oli tavallista aamua hiljaisempi. Lähdin juoksemaan kohti Laajalahtea, josta suuntasin merenrantaa pitkin Munkkiniemeä päin. Olo oli kevyt ja energinen, mutta urheilukello kertoi melko hitaasta etenemisestä vauhdin ollessa noin 7:00 min/km. Olin jo huolestua, mutta kokemus on osoittanut, että jossain vaiheessa matkaa pitäisi vielä käskeä itseään hidastamaan. Näin kävikin, kun puolessa välissä matkaa kello näytti jopa vitosella alkavia lukuja. Sykettä en lenkin aikana tarkkaillut, vaikka sydämenlyöntejä laskeva vyö olikin paikoillaan.

Juhannusaattoaamuna klo 7:05.

Kaupungista päin oli tulossa miesporukka juhlimasta oluttölkit käsissään. Joku oli kellahtanut kumoon ojan puolelle. Onneksi ei tarvinnut heihin enempää kiinnittää huomiota, sillä näytti kuitenkin siltä, että he pääsisivät sinne minne ikinä olivatkaan menossa. Ehkä joku nuori pyöräili kaupunkiin päin töihin aamuvuoroon. Vanhempi naishenkilö ohitti minut pyörällään. Saavutin hänet Munkkiniemen rannassa, jossa hän irrotti vesijuoksuvyötä pyörän tarakalta. Toivotin hänelle hyvää huomenta ja sain samat hyvän huomenen toivotukset vastaukseksi.

Laajalahti.

Ensimmäisen geelin otin noin kuuden kilometrin kohdalla. Kolanmakuinen ja kofeiinilla terästetty geeli maistui hyvälle. Muut kaksi mukanani ollutta geeliä otin lenkin aikana tasaisin väliajoin noin 12 ja 18 kilometrin kohdalla veden kanssa. Geelit kannattaa ottaa ennen kuin alkaa heikottaa. Ilmankin toki pärjää, jos juoksee myöhemmin päivällä ja on ehtinyt syödä hyvin. Munkkiniemessä jouduin väistämään valkoposkihanhia, koska ne olivat liikkeellä untuvikkojensa kanssa. Tiesin ne vihaisiksi linnuiksi, eikä lintuäidin tai -isän tarvinnut kuin osoittaa nokkaansa minua kohtaan, niin väistyin. Myöhemmin näin vielä kaksi avutonta ja untuvaista variksenpoikasta tien vieressä odottamassa äitiään. Kyllä niistäkin vielä kunnon rääkkyjiä kasvaa, vaikka nyt eivät pystyneet edes minua lentämään karkuun. Nautin suuresti kesäaamusta. Luonnossa oli jo kova kuhina, mutta kaupunki vasta heräämässä. Meriharakat vetelivät matoja nurmikon uumenista, silkkiuikkupariskunta uiskenteli merenlahdella ja joutsenpariskunta kaislikossa.

Vihaisia lintuja tiellä.

Lenkin loppupuolella oli kaunis osuus Laajalahden luonnonsuojelualueella. Juoksin siellä noin kilometrin matkan pitkospuita pitkin. Askeliaan piti oikeasti katsoa, sillä pitkospuut eivät olleet siellä näön vuoksi. Jos pitkospuilta horjahtaa, kastelee varmasti kenkänsä. Matka alkoi jo painaa hieman, kun takana oli reilu 15 kilometriä taivallusta. Tasapainoilu kapeilla painostani pongahtelevilla lankuilla haastoi kaikki aistit ja virkistyin. Ympäristön vehreys myös piristi. Sähköpaimenen toisella puolella laidunsi itäsuomenkarjaa eli kyyttöjä. Näissä maisemissa hengitin syvään raikasta ilmaa ja imin itseeni energiaa, jolla jaksaa vielä kotiin asti. Loppumatkalla juoksin hetken jopa Kehä I:n laitaa ja katselin risteileviä moottoritien ramppeja ympärilläni. Luonto ja asfalttiviidakko olivat vain muutaman askeleen päässä toisistaan. Kotipihalla urheilukello pysähtyi lukemaan 21,5 km.

Kyyttöjä Laajalahden luonnonsuojelualueella.

Palautuminen pitkältä lenkiltä kestää, joten niitä ei voi juosta kovin usein. Muutoin ei muuta voisi tehdäkään kuin juosta pitkiä lenkkejä ja toipua niistä. Pitkä lenkki totuttaa jalat iskutukseen ja valmistaa pitkäkestoiseen rasitukseen, jos tähtäät maratonille tai pidemmälle matkalle. Mutta pitkä lenkki ei ole vain väline saavuttaa jotain. Se on itsessään jotain. Jotain, mitä on vaikea selittää. Kun lähden kotiportilta, en voi tietää, mitä on edessä. Kulkeeko juoksu tänään? On vain antauduttava tilanteelle ja edettävä askel kerrallaan. Joskus voi houkuttaa lyhentää lenkkiä kesken kaiken. Mutta jos jaksat suunnittelemasi pitkän lenkin, voit olla sen suoritettuasi ylpeä itsestäsi: kestit fyysisesti ja kestit henkisesti. Joskus voi joutua luukuttamaan musiikkia ja edetä sen voimalla. Joskus musiikki soi korvissa pienenä taustahälinänä ja vienoina kuiskauksina, jotta voit askeltaa eteenpäin ja antaa ajatusten kulkea omia polkujaan. Joskus lasket minuutteja ja kilometrejä, joskus olet huomaamattasi jo kotikadulla haluamasi kilometrit kellotettuina. Fiilis juosta ja se, miten kulloisiinkin olosuhteisiin suhtaudut ja miten käännät kaiken voitoksi, on osa pitkän lenkin lumoa. Voittaja olet sinä.

Lähettilään valmistautumista Midnight Runille tukevat Stadium, adidas ja Runner’s High.