Missä mennään?

Nyt, kun Midnight Run -lähettilään tehtävästäni on kolmannes takana, kirjoitan siitä, missä mennään oman kunnon kannalta ja myös siitä, miten olen onnistunut innostamaan lähipiiriäni juoksemaan tai muuten liikkumaan. Toivottavasti mahdollisimman moni ruudun toisella puolella on myös innostunut liikkumaan tai asettamaan uuden juoksuun tai muuten liikuntaan liittyvän tavoitteen. Liikkumisen ei aina tarvitse olla tavoitteellista, mutta tavoitteellisuus lisää motivaatiota lähteä liikkumaan.

Askelmerkit kohdilleen.

Puolivirallinen tavoitteeni 9.9.2017 juostavassa Midnight Runissa on juosta 10 kilometriä alle 50 minuutissa. Edistymiseni matkalla ei ole ollut nousujohteista, sillä vuonna 2014 juoksin kisan aikaan 51:34 minuuttia, vuonna 2015 53:10 minuuttia ja viime vuoden kaatosateessa pingoin maaliin ajassa 53:04 minuuttia. En ole aktiivisesti edes yrittänyt parantaa aikaani, vaan loppukesän tapahtuma on ollut keino testata, vieläkö olen kunnossa vai kesän jälkeen talviterässä. On myös hyvä olla kesän lopussa tapahtuma, joka saa lähtemään lenkille silloinkin, kun tekisi mieli syödä vatsa pullolleen grilliruokaa ja sulatella sitä vaakatasossa.

Valoisat illat tuovat lisää aikaa lenkkeilyyn, ja myös lähteminen on helpompaa.

Olen tänä keväänä juossut kymmenen kilometriä noin 52 minuutissa. Tämä on hyvä lähtökohta, sillä siitä tunnen pystyväni oikeanlaisella harjoittelulla nipistämään tarvittavat minuutit. Iltana, jona juoksin 10 kilometriä noin 52 minuutissa, en yrittänyt tehdä mahdollisimman hyvää aikaa, vaan ehtiä sukulaispojan syntymäpäiviltä kuntavaalien äänestyspaikalle ennen niiden sulkemisaikaa. Olin kuitenkin suunnitellut juoksulenkkiä pukemalla kyläilyvaatteiden alle juoksutrikoot ja juoksupaidan sekä pakannut mukaan juoksutakin. Olin kuin Clark Kent riuhtaistessani farkkutunikan päältäni ja häipyessäni kyläpaikan eteisestä juosten kevätiltaan. Reitti perille ei ollut kaikista suorin – kiitos huonon suuntavaistoni. Kuntavaaliehdokas sai kuitenkin ääneni, kunhan olin ensin herättänyt ihmetystä seuraavassa paikassa: jonotin koulun liikuntasalissa hikisenä pääsyäni äänestyskoppiin. Kyse ei kuitenkaan ollut tuskan hiestä vaikean valinnan edessä, vaan jälkihiestä. Se puski sopivasti ihoni läpi ja puna kiipesi kasvoilleni seisoessani jonossa muiden sunnuntaivaatteisiin sonnustautuneiden kuntalaisten välissä.

Jos olisin mennyt suorinta tietä, olisi matka ollut huomattavasti lyhempi. Hyvä vai huono asia?

Aion kesän aikana osallistua ainakin yhteen 10 kilometrin juoksukilpailuun ennen syyskuussa juostavaa Midnight Runia. Kyseistä kisaa on turha etsiä juoksukalentereista – ehkä jokin maininta internetistä löytyy. Saatte kisaraportin tästä myöhemmin. Itsekin juoksua harrastanut sukulaiseni oli pannut merkille juoksuinnostukseni ja pyysi minua osallistumaan maaseudulla juostavaan pieneen tapahtumaan. Minähän päätin raivata kalenteristani tilaa kyseiselle kesäviikonlopulle, jotta pääsen matkustamaan maalle ja osallistumaan kisaan. Tulen saamaan sieltä ajan 10 kilometrin matkalta, ja onkin hienoa puolivälissä lähettiläsuraani testata kuntoa lappu rinnassa.  Katso sinäkin, olisiko esimerkiksi mökkipaikkakunnalla pienempiä kisoja, joissa voisit käydä kokeilemassa kuntoasi. Ja voithan aina tehdä testijuoksun itse tai kaverin kanssa.

Otin raportin urheilukellostani ja sen perusteella maaliskuusta tähän päivään asti olen juossut noin 250 kilometriä. Se on reilu 20 kilometriä viikossa. Hiihdosta, pyöräilystä tai juoksukoulusta kertyneitä kilometrejä luku ei sisällä. Täysipäiväinen työ ja 5-henkisen perheen arjen pyörittäminen osaltani varmistavat sen, että pysyn juoksuharrastukseni kanssa täysipäisenä. Juoksisin varmasti enemmän – ja ennen pitkää itseni rikki – jos voisin juosta milloin ja miten paljon haluan. Kun juoksemaan ei pääse aina halutessaan, nauttii lenkille pääsystä sitäkin enemmän, eikä itseään tarvitse koskaan pakottaa liikkumaan. Tulee myös luovaksi löytää aikaa juoksuun esimerkiksi juoksemalla työmatkoja jompaan kumpaan suntaan. Työmatkajuoksun ainoa huono puoli on työhuoneen kaappiin kertyvät vaatteet ja jalkineet.

Työhuoneessa kolme takkia ja kolmet kengät.

Olen saanut houkuteltua muutamia juoksua vähemmän harrastavia ystäviäni kanssani harjoittelemaan kohti syyskuun Midnight Runia. Heidän lähtötilanteensa ovat vaihtelevia, mutta kaikilla 10 kilometrin juokseminen syyskuussa aivan realistinen tavoite. Heidän kanssaan voin tehdä erivauhtisia lenkkejä tai käydä harrastamassa juoksua tukevia lajeja, esimerkiksi joogaa. Lähdin lähettilään tehtävääni motolla “Jos minä pystyn siihen, pystyt sinäkin”. Eräs ystäväni totesi heti ykskantaan, että hän ei kyllä pysty, vaikka minä pystyisinkin. Loppuun hän vielä lisäsi, että jos hänet näkee juoksemassa, on parempi juosta itsekin, sillä silloin joku jahtaa häntä. Vastahakoisen ystäväni olen kuitenkin saanut houkuteltua kävelylenkille metsään. Hah, onnistuinpas!

Jatkan tasapainoilua työn, perheen ja rakkaan harrastukseni juoksun välillä.

Lähettilään valmistautumista Midnight Runille tukevat Stadium, adidas ja Runner’s High.