Matkakuumetta

Perheemme on viimeisen 5-6 vuoden ajan majoittunut etelän lomilla hotellin sijaan vuokravilloihin tai lomahuoneistoihin. Olemme lähinnä matkustaneet Manner-Espanjassa ja Italiassa. Talvisin olemme käyneet Kanarialla. Työnjako perheessämme on seuraavanlainen: mies varaa lennot ja vuokra-auton, minä majoituksen, ja kaikki ovat tyytyväisiä. Kriteerit majoitukselle ovat vuosien saatossa muuttuneet. Lasten ollessa vauva- tai taaperoiässä jyrkät kiviportaat tai huoneisto 5. kerroksessa olivat aivan ehdoton no-no. Juoksuharrastuksen hiipiessä sekä mieheni että minun elämääni hyvät lenkkeilymahdollisuudet ovat nousseet yhdeksi keskeiseksi kriteeriksi, kun varaan majoitusta. Rantakadulla juokseminen auringon noustessa Välimeren ylle on monin verroin mukavampaa kuin kapealla pientareella autojen seassa sompailu. Manner-Espanjassa ja Kanarian saarilla pitkään asunut ystäväni kertoi, että ei ole milloinkaan nähnyt niin paljon liikenneonnettomuuksien uhreja kuin asuessaan paellan ja vino tinton kotimaassa. Osa näistä uhreista oli ikävä kyllä joutunut ajoneuvon yliajamaksi.

Juoksemassa Saloun rannalla Espanjassa aamuauringon noustessa.

Tänä vuonna jälleen mieheni on ollut ajoissa ja varannut lennot Espanjaan jo vuodenvaihteessa. Minä syytän kiireistä kevättä siitä, että majoitus on edelleen varaamatta. Mutta vielä ehtii! Koska etsin asuntoja periaatteella “vain paras on kyllin hyvä”, on varaaminen jäänyt joskus vielä enemmän viime tippaan. Nyt minulla on vielä yli kuukausi aikaa ennen heinäkuun lomaa. Kesällä 2014 varasin huoneiston Toscanasta alle viikko ennen matkaa. Hyvä asunto olikin, ja olisimme palanneet samaan paikkaan matkustaessamme samalle alueelle kaksi vuotta myöhemmin kesällä 2016, jos se vain olisi ollut vapaana. Joku muukin oli huomannut huoneiston erinomaisuuden. Myös matkustaessamme Kanarialle syksyllä 2015 olin jälleen kerran hieman myöhässä asunnon etsinnän kanssa. Majapaikka varmistui vasta paria päivää ennen lentokoneen nousua Helsinki-Vantaalta. Mutta minkä asunnon jälleen saimmekaan! Internetissä olleet kuvat eivät todellakaan olleet eduksi talolle.

Talo Maspalomasissa. Lenkkikohde oli rannalla sijainnut majakka.

Olen voinut jättää majoituksen varaamisen myöhäänkin, sillä etenkin Espanjassa loma-asuntoja on runsaasti tarjolla. Aina katto pään päälle on ennen pitkää löytynyt, eikä meitä koskaan ole myöskään huijattu asunnonvuokrausmarkkinoilla. Joka kerta on ollut talo tai huoneisto odottamassa, ja kuten kerroin, useasti vielä hienompana kuin olemme osanneet arvatakaan. Ennen kuin minulla oli lapsia ja matkustin kahden opiskelukaverini kanssa Euroopassa, tupsahdimme pääsiäisen pyhinä rinkkoinemme Rovinjen rantakaupunkiin Kroatiassa. Kävelimme kaupungin linja-autoasemalta rantaan ja istahdimme terassille ottamaan sananmukaisesti yhdet neuvoa-antavat, sillä meillä ei ollut majapaikkaa seuraavaksi yöksi. Ravintolan tarjoilija kuitenkin tunsi jonkun, joka vuokrasi uutta kerrostalohuoneistoa kaupungissa, eikä aikaakaan, kun kaksi ystävällistä tätiä kuljettivat autollaan meidät ja rinkkamme asunnolle. Pulassa olimme vasta seuraavassa paikassa, kun saavuimme kauniiseen kroatialaiseen kaupunkiin nimeltään Pula.

Riisipeltojen keskellä juoksemassa L’Ampollassa Espanjassa.

L’Ampollassa Espanjassa juoksin lenkkini usein riisipeltojen keskellä. Useimmiten lenkkejä on kuitenkin saanut tehdä meren rannassa rantakadulla. Hiekalla en ole juossut kuin korkeintaan yrittäessäni saada kiinni lapsilta karanneen puhallettavan uimalelun. Rantakaduilla juoksee aamuauringon noustua runsaastikin ihmisiä. Monella on juomapullo mukanaan ja he niin voidessaan valitsevat usein kadun varjoisamman puolen. Kesä-heinäkuussa päivälämpötila saattaa olla 35 astetta, joten aamulla lukemat ovat helposti jo helteen puolella. En yleensä jaksa paljon yli 10 kilometrin lenkkejä tehdä etelän lomilla, sillä en erityisemmin nauti kuumuudessa juoksemisesta, vaikka muuten aina etelän lämmössä lomaillessani haaveilen sinne jäämisestä lopullisesti. Onneksi lenkin päätteeksi saa useimmiten pulahtaa suihkun kautta uima-altaaseen aamu-uinnille ja tämän jälkeen laittamaan aamupalaa muun perheen kanssa. Aamupalaksi ennen lenkkiä otan yleensä vain lasin tuoremehua, jos sitäkään. Eteläeurooppalaisen ruokailurytmin mukaan mekin syömme illallisen vasta kello 20-21, joten aikaisin aamulla ei ole edes kovin nälkä.

Toscanassa asuimme talossa, joka on kuvassa oikealla pensaiden keskellä.

Kesällä 2016 perheemme oli kaksi viikkoa Toscanassa Italiassa. Jälkimmäisen viikon vietimme keskellä peltoja Grosseton kaupungin liepeillä. Olimme niin landella, että talossa asui kanssamme kymmenittäin pieniä mustia koppakuoriaisia, joiden olemassaoloon viikon aikana ehdimme hyvin tottua. Lenkille lähtiessä laitumella laidunsi lauma lampaita, pellolla lainehti

Lampaita laiduntamassa aamutuimaan.

auringonkukkameri ja viiniviljelmien viinirypäleet olivat aivan käden ulottuvilla. Maaseudulla juoksijoita oli harvemmassa, mutta jokaisena aamuna, kun olin juoksemassa, vastaan tuli juoksija, pyöräilijä tai koiranulkoiluttaja, joista jokainen myös huikkasi minulle “Buon giorno”. Muutoin lenkit olivat ehkä hieman tylsiä, sillä tiet kulkivat peltojen halki viivasuoraan: 5 kilometriä tuohon suuntaan, sama matka takaisin ja ehkä jonkin matkaa vielä talon ohi toiseen suuntaan.

10 kilometrin aamulenkki Toscanassa.

Vaikka rantakadulla juokseminen on mielekästä ja huoletonta, mieleenpainuvimmat lenkkimaisemat olivat kuitenkin Italiassa Maremman luonnonpuiston reunalla. Monesti Italian parhaaksi rannaksi äänestetty Cala Violina sijaitsi polun varrella. Ulkoilupoluilla liikkui paljon maastopyöräilijöitä, mutta myös juoksijoita. Isot männyt ja muut puut varjostivat sen verran, että ilma oli miellyttävän lämmin juosta. Lisäksi tuolloin alkumatkaamme sävyttivät ukonilmat, joiden vuoksi saattoi saada sadekuuron niskaansa. Metsän varjossa juostessa myös etäinen ukkosen jyrinä kuulosti satumaiselta. Eniten jännitystä toi kuitenkin tieto siitä, että luonnonpuistossa asusteli villisikoja. Tiesin töpselinokat kuitenkin yöeläimiksi, joten en tosissani pelännyt törmääväni niihin. Ystäväni onnistui kerran näkemään villisian Italiassa valoisaan aikaan, kun eläin pakeni maastopaloa. Minä näin Italian matkallani villisikaa ainoastaan siistiin salamipötköön pakattuna supermercaton lihahyllyssä.

Maremman luonnonpuistossa hiekkatie kiemurteli rantaviivaa myötäillen ja sukelsi välillä metsään.

Etelässä juostessani otan lanteille juomavyön, kannan kädessäni vesipulloa tai otan mukaani hieman käteistä, jolla voin ostaa pikkukaupasta tai katukahvilasta juomapullon janon iskiessä. Täytyy myöntää, että olen usein niin aikaisin liikenteessä, että kaupat eivät ole vielä avanneet oviaan. Kahviloissa korkeintaan järjestellään tuoleja paikoilleen odottamaan päivän asiakkaita, ja jakeluautot kolistelevat kaduilla. Muita hätiä kuin yksi armoton vessahätä ei ole kohdalleni osunut. Siitäkin selvittiin pikaisella puskakäynnillä. En kerro tarkemmin paikkaa enkä aikaa, jos vaikka joku italialainen tätä sattuu lukemaan ja muistaa ympärilleen hätäisenä vilkuilleen turistin, joka joen rannalla kaislikossa kyykkimisen jälkeen jatkoi matkaansa paljon hepottuneemman näköisenä. Toisen pienen hätäilyn muistan Espanjan Cambrilsista, jossa vietimme kaksi viikkoa tuttavaperheen kanssa kesällä 2015. Aamulenkin päätteeksi en meinannut löytää enää katua, jolla vuokratalomme sijaitsi, sillä kadut oli nimetty niin samankaltaisilla nimillä: Carrer Praga, Carrer Pekin, Carrer Belgrad. Piti mennä Prahaan ja olin aivan jossain muualla. En ollut huolissani siitä, löydänko perille, sillä olihan minulla puhelin mukanani. Eniten olin huolissani siitä, että en ollut laittanut aamulla aurinkovoidetta. Kuumotus alkoi jo tuntua käsivarsissani, mutta löysin vihdoin perille. Kärähtäminen kuuman auringon alla olikin ainoa huoleni tuona kesäpäivänä.

Rantakatu Calafellin kaupungissa Espanjassa.

 

Lähettilään valmistautumista Midnight Runille tukevat Stadium, adidas ja Runner’s High.