Mäessä kuopimassa

Suunnitellut 400 metrin vedot kaverin kanssa vaihtuivat lennossa mäkitreeniin, koska nuorten eliittikisat olivat vallanneet Leppävaaran stadionin. Emme päässeetkään radalle juoksemaan. Viime hetkellä koko treenaamaan lähtemisen meinasi vielä estää vaihteleva sää, sillä vuoroin paistoi aurinko ja vuoroin satoi kaatamalla. Kaveri oli viemässä lastaan jalkapalloharjoituksiin ja hän soitti vielä matkalta, että lapsen harjoitukset saatetaan perua, jos on vaara ukkosesta. Sitten hän ei olisi lähtenyt kanssani treenaamaan ja minäkin olisin saattanut jättää harjoituskerran väliin. Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin, ja pääsimme tekemään yhteistreenin.

Vain nuoret ja eliitti radalle.

Olin sopinut treffit kaverini kanssa jäätelökioskille, josta lähdimme juoksemaan noin kahden kilometrin pituista lämmittelylenkkiä. Samalla kyselimme juhannussuunnitelmat ja vaihdoimme muut kuulumiset. Kaveri tiesi myös mäkitreeniin sopivan mäen urheilupuiston kuntoradalla. Lopettelimme lämmittelylenkin mäen juurelle. Runner’s High’n juoksukoulussa olen oppinut, että ennen mäki- ja muita intervallitreenejä, joissa haastetaan kehoa lähes äärimmilleen, on hyvä tehdä kunnon lämmittely. Lämmittelyyn kuuluvat myös hyvät venyttelyt, mutta ne jäivät meillä minimiin ajanpuutteen vuoksi. Meillä oli nimittäin aikaa sen verran kuin kaverin lapsen jalkapalloharjoitukset kestivät. Mutta se kannusti minut ja kaverini tekemään harjoituksen tehokkaasti.

Lämmittelylenkillä tummat pilvet roikkuivat raskaina.

Piirsimme lähtöviivan mäen alle ja lopetuskohdan mäen päälle. Mittasin mäen pituudeksi noin 80 metriä, eli juoksemamme matka oli melko lyhyt. Päätimme juosta mäen 10 kertaa ylös. Jäähdyttelimme vetojen välissä hölkäten rauhallisesti mäen alas ja samalla vähän jutustellen. Ensimmäiset vedot tuntuivat helpoilta. Juostuamme viisi kertaa mäen ylös pidimme hieman pidemmän tauon ja sen jälkeen huomasin harjoituksen jo tuntuvan jaloissa. Kaksi viimeistä vetoa sain tehdä töitä ihan tosissani, kun maitohappoa alkoi kertyä ja jalat tuntuivat kankeilta. Mutta sitä juuri tällaisilla harjoituksilla haetaan: keho tottuu rankempaan rasitukseen. Olin vyöttänyt itseni sykevyöllä, joten pystyin harjoituksen aikana tarkkailemaan myös sydämenlyöntien tiheyttä. Korkeimmillaan lukema oli 166. Sairaanhoitajana työskentelevä kaverini kyseli, laskeeko sykkeeni lainkaan vetojen välissä. Laskihan se ainakin 120 tietämille, kuten alla olevasta kuvasta näkyy.

Mäen ylös kipuamiseen meni reilu 23 sekuntia.

Mäkeä ylös kuopiessani yritin pitää mielessä juoksukoulussa mäkitreeneistä saamani opit: lyhyt askel ja polvea tarpeeksi ylös. Nämä olivat kaikkien saamia yleisiä ohjeita. Omana henkilökohtaisena palautteenani olin saanut ohjeen pitää kädet lähempänä vartaloa. Käsiin on muutenkin hyvä keskittyä, sillä ne työskentelevät myös rytmittäen juoksua. Vaikka ilma oli sateen jäljiltä viilennyt entisestään, saimme heittää juoksutakit ja muut ylimääräiset tavarat polun viereen. Nyt ei ollut paksu vaatetuskaan haittaamassa suoritusta. Kuin ihmeen kaupalla ei edes satanut, vaikka sadekuurot yllättivät tuona päivänä monta muuta kertaa. Ilma oli hapekas ja raikas.

“Maaliviiva” mäen päällä.

Kavuttuamme kymmenen kertaa mäen päälle lähdimme rauhallisesti juoksemaan kohti stadionia, jonka läheisyydessä olimme tavanneet. Totesimme yhteistuumin kaverin kanssa, että yhdessä tämänkaltaisia treenejä on mukavampi tehdä ja lupasimme viikon kuluttua yrittää uudestaan tänään aikeeksi jääneitä 400 metrin vetoja. Stadionin luona alkoi olla kuhinaa: urheilijoita lämmittelemässä, Ylen väkeä kuvausautojensa luona ja tapahtumaa seuraamaan tulleita makkarakojulla jonottamassa. Minä lähdin tyytyväisenä kotiin, koska päivän treeni oli tehty, ja olin haastanut itseäni taas hieman eri tavalla. Askel lähempänä tavoitettani saada juoksun lisää vauhtia.

Treenin jälkeen.

 

Lähettilään valmistautumista Midnight Runille tukevat Stadium, adidas ja Runner’s High.