Miljoonan sentin hölkkä

Voitto tuli! Olin viettämässä viikonloppua maalla, jossa osallistuin kummisetäni houkuttelemana paikallisen kyläyhdistyksen järjestämään juoksu-, kävely- ja pyöräilytapahtumaan “Miljoonan sentin hölkkä”. Nimensä mukaisesti kyseessä oli noin kymmenen kilometrin kilpailu, joka kiersi järven kulkien osin asfaltilla mutta enimmäkseen sora- ja hiekkateitä pitkin. Lauantaiaamupäivä tuli vietettyä siis maalaismaisemissa pienen talkoohengellä järjestetyn juoksutapahtuman merkeissä. Sain reipasvauhtisen harjoituksen tehtyä ja saavuin maaliin naisten sarjan ensimmäisenä.

Minä ja kummisetäni Seppo, joka houkutteli minut juoksemaan tapahtumaan.

Olimme perheen kanssa tulleet maalle edellisenä iltana. Yöunet jäivät hieman vähiin, kun aamulla heräsin ajoissa valmistautumaan kisapaikalle lähtöön. Halusin syödä rauhassa aamupalani, juoda aamukahvini ja katsoa vielä päivän säähän sopivat varusteet. Aamu aukesi aurinkoisena, joten puin päälleni mukaani ottamani vajaamittaiset trikoot ja t-paidan. Kiireessä ei ole mukava tehdä lähtöä kisapaikalle, eikä varsinkaan ole mukavaa saapua paikalle viimehetkellä. Sain kyydin kisapaikalle kummisedältäni ja -tädiltäni, joille nyt 13:ta kertaa järjestettävä tapahtuma on jo perinne. Kiersimme vielä autolla varmuuden vuoksi kisareitin ennen saapumista kylätalolle, joka toimi kisan tukikohtana.

Fasiliteetit kunnossa. Bajamajojen sijaan sai käyttää kylätalon sisävessoja.

Reitin kävelijät lähtivät matkaan kello 10 ja kourallinen juoksijoita kello 11. Samaan aikaan juoksijoiden kanssa lähtivät pyöräilijät, jotka pyöräilivät reitin myötäpäivään ja me juoksijat vastapäivään. Reitti oli mitattu noin 10 kilometriksi (oma urheilukelloni näytti matkaksi 9,81 kilometriä), eikä ajanottosirua ollut. Numerolapussa ollutta pankin logoakaan en ollut hetkeen missään nähnyt. Lähdössä ei silti lepsuiltu, sillä lähettäjänä toiminut mies määräsi meidät lähtöviivana toimineen asfaltin reunan taakse muistuttaen, että ei saa varastaa. “Varkaat ammutaan!”, hän totesi, vaikka lähistöllä ei ollut edes starttipistoolia – vain hänen jylisevä äänensä. Käskystä lähdimme matkaan tasan kello 11 – pyöräilijät toiseen suuntaan ja juoksijat toiseen.

Lähdössä.

Miesten kahden juoksijan kärki ampaisi matkaan ja katosi melko pian näkyvistä. Heidän perässään juoksi mies, jonka selkää katselinkin koko kilpailun ajan noin 200 metrin etäisyydeltä. Taakseni en uskaltanut katsoa ensimmäisen kolmen kilometrin aikana. Noin 15 minuuttia juostuani alkoi tulla vastaan pyräilijöitä; kummisetäni heti toisena. Hän hihkaisi, että johdan naisia ja minä puolestani huikkasin omat kannustukseni hänelle. Yritin pitää kilometrivauhdin noin 5:15 minuutissa. Jos aloin juosta liian lujaa, hiljensi hieman, ja jos vauhti alkoi pudota liian lähelle 5:30 min/km, laitoin jalkaa nopeammin toisen eteen. Ilma oli melko lämmin, ja tunsin, että tällaista vauhtia pystyisin pitämään yllä koko noin kymmenen kilometrin matkan. Ensimmäinen juomapiste oli kolmen kilometrin kohdalla. Otin kaksi mukia sekamehua. Tuntui, että pelkkä vesi ei olisi riittänyt, sillä aamupalasta oli kulunut jo jonkin aikaa, ja mehusta sain kaipaamaani energiaa. Mehukojulla uskalsin ensimmäisen kerran vilkaista taakseni. Ei näkynyt kuin yksi miestensarjalainen, mutta ei naiskilpailijoita. Jatkoin matkaani samalla vauhdilla, sillä en halunnut vaarantaa asemaani naisten johdossa.

Maalaismaisemaa reitin varrelta.

Pian ensimmäisen juomapisteen jälkeen reitti kääntyi isommalta asfaltoidulta tieltä pienemmälle soratielle. Se olikin todellinen walk (run!) down the memory lane, sillä tien varrella oli ratsastuskoulu, jossa kävin lapsena ratsastustunneilla ja loma-aikoina leireillä. Palasin ajassa neljännesvuosisadan taaksepäin ja muistelin kesiä hevosenlannan hajun ja kärpästen ympäröimänä. Lapsuuden kesäthän olivat aina pitkiä ja kuumia riippumatta siitä, kenen lapsuudessa ja millä vuosikymmenellä niitä on vietetty. Tämäkin päivä oli kuuma, ja muistin tien olevan varjoisampi. Matka oli puolessa välissä ja seuraavalle juomapisteelle vielä pari kilometriä. Keskityin vauhdin ylläpitämiseen ja siitä iloitsemiseen, että matka lyheni koko ajan.

Hevoshaka.

Seuraava juomapaikka oli seitsemän kilometrin paikkeilla. Paikalle oli tuotu auto, juomapöytä ja ilokseni muutama kannustaja muuten hiljaisella reitillä. Autoradiosta kuului harrasta puhetta ja olin jo melkein kysymässä, että kuunteletteko jumalanpalvelusta. Silloin tunnistin puhujan Timo Soiniksi pitämässä jäähyväispuhetta puoluetovereilleen. Pidin mölyt mahassani ja kumosin taas pari mukia mehua kurkusta alas. Kun mutisin jotain kuumasta ilmasta, huoltaja kehotti kaatamaan yhden mukin vettä niskaan samalla muistuttaen, että minulla ei ole kiire, koska muita juoksijoita ei ole kannoilla. En totellut hänen kehotustaan vaan jatkoin viimeiselle kolmannekselle vaatteet niin kuivina kuin ne pysyivät auringonpaahteessa hikoillessa.

Reitti järven ympäri.

Onnekseni olimme kummisetäni ja -tätini kanssa kiertäneet reitin autolla edeltävästi. Viimeisessä risteyksessä ei ollut nimittäin opastusta. Tiesin myös, että viimeisen käännöksen jälkeen ennen maaliin tuloa olisi reitin pahin ylämäki. Ilman viimeiset mehut vievää mäkeä olisin varmaan lähtenyt kirimään kiinni selkää, jota katselin koko matkan ajan. Maaliviiva tuli näkyviin mutkan takaa. Vastassa oli kummitätini kamera kädessään, ja hän ikuisti ensimmäisen juoksukilpailuni voiton koskaan. Tuli myös juostua hyvä lenkki: 9,81 kilometriä ajassa 52:15 minuuttia keskinopeuden ollessa 5:19 min/km. Suoritus oli kuntoni mukainen, mutta tavoitteeseeni alittaa 50 minuuttia syyskuun Midnight Runilla on vielä matkaa. Juoksun aikana ehdin miettiä reseptiä viimeisten minuuttien nipistämiseen ajasta: intervallijuoksuja ja vauhtikestävyyslenkkejä. Onneksi molempiin olen saanut hyvät vinkit Runner’s high’n juoksukoulussa.

Maalissa ajassa 52:15 minuuttia.

Minulla oli erittäin mukava aamupäivä juoksun parissa. Sää oli mitä parhain, pystyin tekemään kuntoni mukaisen suorituksen ja nyt tiedän myös, että vielä on tehtävä töitä kunnon hiomisessa syksyn päätapahtumaa Midnight Runia varten. Pienessä kylätapahtumassa oli hauska olla mukana. Kaltaiseni juoksija, joka on keskitasoa isommissa tapahtumissa, pääsikin ensimmäiselle sijalle. Kotona poikani jo hihkui, että “Äiti voitti kultaa!”, mutta oikeasti sain palkinnoksi kolme pulloa paikallisen yrittäjän valmistamaa havupuu-uutejuomaa. Oli silti hienoa kuulla, kun oma nimi kuulutettiin naisten sarjan voittajana, ja kävin kättelemässä järjestäjät kylätalon portailla. Kisan jälkeen nautimme kummitätini kanssa kisakahvit sisällä kylätalossa. Istuin punaiseen keinutuoliin, nautin kisan jälkeisestä euforiasta ja totesin, että juuri nyt ei ole kiire yhtään mihinkään.

Kisakahvit nautin keinutellen punaisessa keinutuolissa.

 

Lähettilään valmistautumista Midnight Runille tukevat Stadium, adidas ja Runner’s High.