Midnight Run Helsinki

Hyvin harjoiteltu oli puoliksi tehty, joten 10 kilometrin juokseminen ei mietityttänyt lauantai-illan lähetessä. Olin kolme viikkoa aikaisemmin juossut saman matkan Tukholman Midnattsloppetissa, jolloin jännitys karisi Södermalmin kaduille ja kujille. Enemmän jännitin, pysynkö terveenä, sillä ympäriltä oli ystäviä ja tuttavia kaatunut flunssaan ja muihin syksyllä kiertäviin tauteihin. Koululaiset imuroivat luokasta viruksia ja vanhemmat sitten yrittävät selvitä arjesta itsekin nuhaneninä.

Yhdenkin vilunväristyksen tuntiessani pelkäsin, että nyt jokin tauti iskee minuun juuri ennen koko puolen vuoden projektin huipentumista. Mutta niin vain olen onnistunut väistämään taudit. Jopa sen hienompaa laatua olleen ranskalaisen flunssan, jonka kourissa kampaajani yski hänet tavatessani torstaina. Pariisin muotituulahdusten kylkiäisinä Suomeen saapui kröhä. Naureskelimme, että hän yrittää pidättää hengitystään hiuksiani laittaessaan. Minä taas kieltäydyin kahvikupillisesta, jonka usein juon hänen tuolissaan istuessani.

Tulin lauantai-iltana ajoissa Runner’s Corneriin eli tapahtuma-alueelle Senatintorille. Aamulla ja päivällä oli satanut, mutta illaksi sade onneksi lakkasi. Ennen juoksua ohjelmassani oli kaksi haastattelua, jotka pienestä etukäteisjännityksestä huolimatta menivät molemmat hyvin. Mikä siinä vastaillessa juoksua koskeviin kysymyksiin.

Jälkimmäinen haastattelu lavalla.

Ilta pimeni nopeasti Senaatintorilla. Halusin ehdottomasti osallistua alkulämmittelyyn, jotta saisin lihaksia lämpimäksi vähän jo viilenevässä illassa. Lämmittely oli odottamisen arvoista, sillä Runner’s High’n Katri piti reippaan lämmittelyn juoksijoille, joita olikin jo aukiolla runsaasti. Niin runsaasti, että piti käsiä pyöritellessä varoa, ettei heilauttanut kättään kenenkään onnettoman juoksijan naamaan.

Alkulämmittely.

Pikainen vessareissu vielä ja sitten asetuin omaan ryhmään odottamaan lähtöä. Lähdin tällä kertaa VIP-ryhmässä, jossa lähti myös naamiaisasuihin sonnustautuneet juoksijat. Katselin yksisarvisia, smurffeja ja Tatua ja Patua. Kunpa lapseni olisivat olleet näkemässä. He olivat kuitenkin jääneet kotiin mieheni kanssa myöhäisestä ajankohdasta johtuen.

Ja sitten olikin oman ryhmän vuoro lähteä. Olin asettautunut VIP-ryhmän kärkeen, mutta en silti ollut lähtöryhmän etuosassa, sillä samalla lähtölaukaisulla lähti toinenkin ryhmä. Niinpä jäin hieman pussiin, ja ensimmäiset kaksi kilometriä menivät muita ohitellessa oikealta ja vasemmalta, enkä pystynyt pitämään yllä tavoitevauhtiani 5 min/km. Ensin hieman harmitti, mutta pian jo ajattelin, että pääasia on juosta eteenpäin. Aloin kiinnittää enemmän huomiota ympäristöön ja reitin varrelle kerääntyneisiin katsojiin ja nautin vain tunnelmasta.

Viiden kilometrin kohdalla olin jo löytänyt ryhmän, jonka vauhti sopi omaan juoksuvauhtiini. Tilaa oli aina vain paremmin juosta. Pohjoisrannan kilometrin pituisella suoralla pyrin pitämään vauhdin tasaisena mutta tarpeeksi kovana, sillä tiesin pian mutkittelevani Hakaniemessä oman työpaikkani kulmilla.

Midnattsloppetin reitti Tukholmassa oli ollut jonkin verran mäkisempi. Helsingin reitti tuntui suorastaan tasaiselta, ja aivan kuin mäet olisivat tulleet helpommiksi. Siinä juostessa tajusin, että kevään ja kesän aikana Runner’s High’n harjoituksissa tehdyt mäkivedot, intervallit ja muut haastavammat treenit olivat tehonneet. Lisäksi keskityin mäissä käyttämään käsiäni ja nostamaan polvea tarpeeksi ylös, jotta ponnistaminen olisi helpompaa.

Katsojia Tuomiokirkon portailla.

Viimeisten kilometrien aikana alkoi jälleen sataa, mutta se ei menoa haitannut. Ilma oli happirikas eikä tuullut. Olin pukenut kisapaidan alle pitkähihaisen juoksupaidan, mutta olisin pärjännyt ilman sitäkin. Sateinen sää oli hieman harventanut kannustajien rivejä reitin varrella, mutta musiikkipisteet nostattivat tunnelmaa sitäkin enemmän. Etenkin mieleen jäi live-bändi noin kahdeksan ja puolen kilometrin kohdalla. En enää muista, mitä kappaletta he juuri silloin soittivat, mutta välispiikkeinä tuli kannustuksia juoksijoille.

Kun olin ohittanut yhdeksän kilometrin tolpan, tiesin, että nyt ei tarvitsisi enää säästellä voimia. Viimeisessä alamäessä rullasin niin lujaa alas, kuin uskalsin. Hengitys oli jo muuttunut melkein tuskaiseksi, mutta pidin mielessäni ennen juoksua haastattelussa ääneen sanomani tavoitteen 51 minuutista. Musiikki Senaatintorilta alkoi kuulua koko ajan selvemmin, ja lopulta maalin valot alkoivat kajastaa kulman takaa. Maalin näkyessä otin loppukirin ja ylitin maaliviivan ajassa 51:27 minuuttia. Maalialueella oli pakko hetki nojata aitaan ja tasata hengitystä ennen kävelyä maalihuoltoon.

Maalissa!

En voinut olla kuin tyytyväinen juoksuun ja koko iltaan.  Aikani 51:27 minuuttia on paras aikani kympillä. Se ei kuitenkaan ollut pääasia. Maaliskuussa alkanut lähettiläsmatka sai huipennuksensa ja lähenee loppuaan. En ole kohdannut loukkaantumisia, sairastumisia tai muita vastaiskuja ja nyt vielä itse tapahtuma meni nappiin. Illan kruunasi Allas Sea Poolilla pidetty After Run. Pulahdin ystäväni kanssa saunan kautta 28-asteiseen veteen. Taivas oli tumma, vesi höyrysi ja Kauppatorin sekä vastakkaisen rannan valot välkkyivät pimeässä illassa. Kello oli puoli yksi yöllä, kun viimeisien joukossa nousimme altaasta. Olipa ollut hieno ja aivan ainutlaatuinen päivä.

Öinen Helsinki.

Lähettilään valmistautumista Midnight Runille ovat olleet tukemassa Stadium, adidas ja Runner’s High.