Tallinnassa juoksemassa

10,54 kilometriä juoksua Tallinnassa.

Jos oma tuttu juoksulenkki kyllästyttää, vaihda maisemaa! Uusissa maisemissa matka kulkee joutuisasti ja vauhtikin saattaa huomaamatta kasvaa totutusta. Näin kävi ainakin itselleni, kun loppuviikosta lähdin siskojeni kanssa “tyttöjen reissulle” Suomenlahden eteläpuolelle ja teinkin tavallisen reilun 10 kilometrin lenkkini Tallinnassa. Perjantaiaamuna olisi tehnyt tosin mieli jäädä syömään kunnon aamupala hotellin notkuvan aamupalapöydän ääreen, mutta sen sijaan kävin ennen muita ottamassa hieman vatsantäytettä, puin lenkkarit jalkaan ja lähdin juoksemaan.

 

Luigetiik-lammella järjestetään kesäisin mm. häitä.

Seuranani oli paikallinen juoksija, jonka kanssa suuntasin keskustasta läpi kauniin puutaloalueen kohti Kadriorgin puistoa. Tallinnan keskustassa oli aamuruuhka, mutta sieltä pois päästyämme liikenne oli rauhallista. Kadriorgin puisto on varmasti kaunis kesäaikaan, mutta viihtyisä se oli huhtikuun alussakin, jolloin ruoho ei vielä vihertänyt eikä puissa ollut lehtiä. Puistossa ei näkynyt muita lenkkeilijöitä, joitain pariskuntia näin kävelemässä ja pari koiranulkoiluttajaa. Puutarhurit olivat jo toimissaan mm. Kadriorgin puistossa sijaitsevassa ruusutarhassa, jossa ei tosin vielä kukkineet muut kuin lumikellot. 

Ruusutarhan läpi juostuamme päädyimme Kadriorgin puistossa myöskin sijaitsevan Viron presidentin virka-asunnon eteen. Viron nykyinen presidentti ei asu virka-asunnossa, mutta näytti kuitenkin olevan maassa, sillä rakennuksen katolla liehui siitä merkkinä Viron lippu. Varmistin mukanani juoksevalta virolaiselta, että rakennusta saa kuvata, ja niinpä nappasin yhden kuvan ennen kuin taas jatkoimme aamulenkkiämme.

Viron presidentin virka-asunto Kadriorgin puistossa.

Seuraava kaunis rakennus puistossa oli Kadriorgin palatsi, jonka Venäjän keisari Pietari I Suuri rakennutti kesäasunnokseen. Näitä toinen toistaan ihastuttavampia rakennuksia ja siitä ympäröiviä puutarhoja ihaillessa juoksu eteni kuin huomaamatta ja hyvää vauhtia: keskinopeus oli reilusti alle 6 minuuttia kilometriä kohden, vaikka olin juoksukaverilleni etukäteen ehdottanut kuuden ja puolen minuutin kilometrivauhtia. Kauniissa kevätilmassa juoksu kulki, ja miksi olisikaan pitänyt hidastaa.

Kadriorgin palatsi ja ympäröivää puutarhaa.

Juosulenkki jatkui ja seuraavan rakennuksen pihalla pönötti tutunnäköisiä hemmoja: Lenin ja Stalin kavereineen. Kommunismin ajan patsaita oli sijoitettu Viron historiallisen museon takapihalle. Museo on tällä hetkellä kunnostettavana eikä ole avoinna yleisölle, mutta pysähdymme hetkeksi katselemaan patsaita rauta-aidan läpi. Onneksi ihan kaikkia mahtipontisia patsaita ei kommunismin kaatumisen jälkeen sulatettu tai muuten tuhottu, että jäi katseltavaa ohi kulkeville juoksijoillekin.

 

 

 

 

 

 

Kadriorgin puiston läpi juostuamme tulimme Maarjamäen sotamuistomerkille, jonka erottaa merestä monikaistainen tie. Muistomerkin luona on iso halkeama maassa, mutta kävellen (tai tässä tapauksessa juosten) uskaltaa mennä aivan reunalle asti, vaikka korkeanpaikan kammoisena uskalsin vain hieman kurkata reunalta alaspäin. Maisemat olivat sitäkin hienommat: meri, aurinko, Tallinnan keskusta vasemmalla ja oikealla Pirita. Oppaaltani sain kuulla, että valtatie rakennettiin Moskovan olympialaisia varten vuodeksi 1980 – sitä ennen paikalla oli hienohiekkainen ranta. Hiekkarannalla tai ilman, maisemat voittivat kotiovelta avautuvat arkisemmat maisemat.

Maarjamäen sotamuistomerkillä.

 

Muistomerkiltä lenkki jatkui takaisin Tallinnan keskustaan päin. Paluureitti oli suoraviivaisempi, sillä juoksin takaisin päin pitkin kevyenliikenteenväylää, joka kulkee aivan rantaa pitkin. Tunsin lähes olevani etelämpänä Italiassa tai Espanjassa, jossa merenrantakaupungeissa tai -kylissä usein kulkee vastaavanlainen promenadi rannan suuntaisesti. Ei puuttunut kuin kalastajat pitkine onkivapoineen. Aurinko paistoi, mutta virolainen juoksukaverini muistutti, että keli on “salakaval”. Ette tarvinne suomennosta.

 

Pirita tee.

 

 

 

 

 

 

 

Takaisin hotellilla olin todella tyytyväinen, että tuli lähdettyä juoksemaan. Olo oli energinen ja päivä vasta aluillaan. Siskoni palailivat aamupalalta, kun olin päässyt hotellihuoneeseemme. Energisen olon lisäksi olin juostessani nähnyt paikkoja, joihin ei muuten Tallinnassa tule mentyä, eikä moneen käymääni paikkaan autolla edes pääsisi, vaikka sellaisella kulkisi keskustan ulkopuolella. Pakkaa sinäkin seuraavaan reissuun lenkkitossut mukaan. Explore the unknown!

Hotellin aulassa tyytyväisenä tulokseen.

 

 

 

 

 

 

 

 

Lähettilään valmistautumista Midnight Runille tukevat Stadium, adidas ja Runner’s High.