Juoksutekniikkakurssilla, osa I

Tämän viikon torstaina aloitin Runner’s High’n Pimp my Run -juoksutekniikkakurssilla. Kurssi pidetään viikoittain seuraava viiden viikon aikana Helsingissä Eläintarhan urheilukentällä ja sitä vetää Aki Nummela.

Eläintarhan urheilukenttä.

Aivan aluksi Aki laittoi meidät hölkkäämään nurmikenttää ympäri. Lämmittely oli sananmukaisesti lämmittelyä, sillä kauniista auringonpaisteesta huolimatta ilma oli kirpeänkylmää. Onneksi olin varustautunut pukemalla päälleni pitkän kerraston ja takin alle paksun fleecen ja vetänyt vielä jalkaani pitkävartiset villaiset urheilusukat. Tällaista on Suomen kevät! Aki tosin sanoi, että muutama vuosi siten kurssi aloitettiin lumihangessa.

Kerrospukeutumista.

 

Ohjeiden kuuntelua korva tarkkana.

Lämmittelystä Aki otti kolme kurssilaista kerrallaan suoralle juoksemaan. Aki juoksi vierellä, kun kukin vuorollaan juoksi ensin rauhallista vauhtia muutaman kymmenen metriä eteenpäin ja palasi hieman nopeammin juosten takaisin. Aki oli aivan kurssin alussa arvellut, että todennäköisesti juoksemme kaikki samalla tavalla [väärin]. Omassa kolmen hengen ryhmässäni tämä ainakin piti paikkansa: kaikki juoksimme liian pystyssä asennossa ja liian pitkällä ja laahaavalla askeleella. Olin jopa hieman yllättynyt, että saan edelleen nojata enemmän eteenpäin juostessani. Tottahan se tuo taloudellisuutta juoksuun, kun en jarruta vaan askel osuu paremmin painopisteen alle ja rullaa siitä eteenpäin. Vinkki korjata tekniikkaa tuli myös koskien askeltiheyttä, sillä juostessani hiljaisella vauhdilla askeltiheys on aivan liian pieni. Eli vaikka juoksisi hiljaa, on askeltiheyden oltava silti korkea. Kokeilinkin tätä ja juoksu tuntui heti paljon tehokkaammalta – kunpa vain muistaisin ohjeen yksin juostessani!

Kun koko ryhmä oli pienryhminä käynyt läpi tsekkauksen ja saanut palautteen, Aki kokosi meidät kaikki yhteen ja kertoi tärkeimpiä askellukseen liittyviä asioita. Ensin puhuimme askeltiheydestä. Joku ryhmästä kertoi vinkin, että askeltiheyttä voi yrittää lenkin aikana pitää tarpeeksi tiheänä kuuntelemalla musiikkia, joka rytmittää juoksua. Hän kertoi, että soittolistoja on saatavilla netistä. Aki muistutti, että askeltiheyttä ei kannata nostaa liikaa kerralla, vaan pyrkiä pikkuhiljaa 160-180 askeleeseen minuutissa. Myös useat urheilukellot mittaavat askeltiheyttä ilmoittaen sen askelpareina, jolloin vastaava luku on 80-90. Aki muistutti myös, että jalan keskiosan olisi osuttava ensin maahan ja että liian harppova ja takakeno asento hidastaa ja jarruttaa juoksua. Pielessä oleva juoksutekniikka rasittaa myös niveliä: polvia, nilkkoja ja lonkkia.

Aki Nummela opastaa.

Tekniikkatsekkauksen jälkeen oli liikkuvuusharjoitteiden ja dynaamisten venyttelyjen vuoro. Saimme myös muistutuksen, että kädet tekevät muutakin juostessa kuin roikkuvat mukana: ne rytmittävät juoksua. Niinpä harjoittelimme käsien käyttöä paikoillamme ja huidoimme niitä edestakaisin 90 asteen kulmassa paikoillamme seisten. Tarkoitus oli vielä pitää lantio paikoillaan siten, että ainoastaan kädet liikkuvat. Ja hartiat rentoina! Käsky pitää “paketti kasassa” ja samalla hartiat rentoina tuntui lähes mahdottomalta, enkä tainnut olla joukossa ainoa, jolle harjoitus oli haastava. Olipa raskasta, vaikka emme liikkuneet senttiäkään eteenpäin! Pyörittelimme myös käsiämme isoa ympyrää eteen ja taakse ja Akin tarkka silmä huomasi heti, kenellä oli hartiat jumissa ja puutetta liikkuvuudessa. Myönnän olleeni yksi heistä.

Etureiden venytys.

Seuraavaksi olikin vuorossa haastavin osuus – ainakin minulle. Juoksimme erilaisia polvennostojuoksuja ja siihen piti vielä lisätä mukaan kädet rytmittämään. Aki puhui jalkojen hermotuksesta tai lähinnä siitä, kun sitä ei ole. Kuulosti taas kovin tutulta. Aki muistutti, että säännölliset polvennostojuoksut variaatioineen ovat hyödyllisiä vaikka vain viiden minuutin ajan kerrallaan. Ainakin paljon hyödyllisempää kuin juosta juoksulenkillä viisi minuuttia pidempään. Jaan hänen kanssaan tämän mielipiteen täysin huomatessani, että jalat eivät ihan totelleet käskyjäni. Puolistoistatuntisemme viimeinen harjoitus oli nopea juoksu. Teimme senkin suoralla kolmen ryhmissä. Jäin taas “kiinni”. Aki laittoi minut kahden muun kanssa juoksemaan vielä kerran nopeaa juoksua suoralla ja vähän jännitti, miksi olin ns. reputtanut testin. Lähdin juoksuun ja Aki kehotti nojaamaan eteenpäin, eteenpäin, eteenpäin. En siis vieläkään ollut uskonut heti alussa saamaani neuvoa pyrkiä pois liian pystystä juoksuasennosta.  Jospa se nyt jäisi paremmin mieleeni.

Hyvällä fiiliksellä eteenpäin!

Kurssin ensimmäinen osa meni valvovan silmän alla, mutta fiilis oli koko ajan loistava: juoksun ja oivaltamisen iloa. Kurssille tullessani tapasin parkkipaikalla sattumalta tuttavani, jolle kerroin olevani menossa juoksukouluun. Hänen kommenttinsa oli, että tarvitaanko siihen koulua – kunhan juoksee eteenpäin. Kommentti oli tietenkin vitsinä heitetty, mutta täytyy sanoa, että juoksutekniikkakurssi on kaikkea muuta kuin turha. Kaikki kurssilla oppimani on tarpeellista. Tiivistettynä voisin sanoa, että suurimmat “ongelmani” ovat liian pysty juoksuasento ja etenkin hitaassa juoksussa liian pitkä askel. Näistä huonoista tavoista olisi siis opeteltava pois ja luulenkin, että minut löytää kevään ja kesän kuluessa yhä useammin lähikentän tartanilta.

Lähettilään valmistautumista Midnight Runille tukevat Stadium, adidas ja Runner’s High.